Bohinj

Toissa viikonloppuna otimme suomalaisen vaihtarin, Roosan, kanssa suunnaksi Slovenian kauniimmaksi paikaksi tituleeratun Bohinj-järven. Sanoinkuvaamattoman hieno paikka olikin, joten kuvat kertonevat enemmän.

Bohinj lake

The peak of the highest mountain in Slovenia, Triglav.

 Bohinj sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Ljubljanasta, jos matkaa bussilla. Autolla pääsee nopeammin, mutta bussit kulkevat usein, ovat halpoja, ja kaiken lisäksi suhteellisen mukavia. Reissumme meinasi kääntyä triathloniksi, kun viiletimme aamulla kaupunkipyörällä bussille, ja juoksentelimme Bohinjilla. Uiminen jäi kuitenkin puuttumaan, vaikka uimakamppeet mukana olisivat olleetkin. Bohinjia ympyröivät vuoret nimittäin luovat varjon järven ylle, ja samalla viilentävät lämpötilaa melkoisesti. Kyseisenä sunnuntaina lämpötila oli alhaalla järvellä noin +15 celsiuksen luokkaa, ja ylhäällä Vogelin hiihtokeskuksessa noin +25 astetta, joka olikin ensimmäinen kohteemme. Ylös pääsi kätevästi gondolihissillä, ja puolisen tuntia vaellettuamme aurinkoinen sää kutsui terassille. :)

On top of the Vogel. Triglav on the right side.

Going down...

Päästyämme alas (sillä samaisella hissillä, ei kuvan osoittamalla tavalla) reippailimme hetken aikaa itse järven läheisyydessä. Vaikutuksen teki kirkas vuoristopuro, jonka katveesta löysin myös tulevan kesämökkini! Syksyn värjäämät lehdet ja melkein täydellinen hiljaisuus loivat erityisen tunnelman, ja saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että Bohinjille palaan varmasti vielä joskus.

 

 

The jorney continues...

 Matka jatkuu Radlerin voimalla, rinkka on jo pakattu seuraavaa reissua varten...

SLOVENIASTA,
Gritten

Tuleva mieheni Primož

Primož opiskelee Ljubljanan yliopistossa, ja ellei asu vanhempiensa kanssa (kuten useat sloveeni nuoret tekevät), niin asuu opiskelija-asuntolassa. Vuokraa hän maksaa jaetusta huoneesta noin 80 euroa, ja omasta huoneesta noin 100-250 euroa. Opiskelija-asunto ei kuitenkaan ole Primožille koti, vaan hän palaa kotikyläänsä joka viikonloppu. Niin tekevät kaikki muutkin kylän nuoret, jotka opiskelevat muualla. Viikonloppu menee kavereiden kanssa hengaillessa, ja kotoa käydään lähinnä hakemassa äidin pesemät puhtaat vaatteet ja ruokaa viikon varalle. Kuten Suomi-kahveilla (joista lisää tulevassa blogitekstissä) eräs viisas rouva kiteytti: "Eivät ne slovenialaiset siksi aina palaa kotiin, että tykkäisivät enemmän toisistaan kuin suomalaiset, he eivät vaan pärjää muuten.". 

Viikolla Primož viettää aikaa yliopistokavereidensa ja tyttöystävänsä Marian kanssa. Opiskelu on suhteellisen vaativaa, mutta ehtii Primož käydä ulkona bilettämässä kaverinsa Urošin kanssa. Myös Uroš  tapailee erästä tyttöä, Moitsaa, mutta bilettäessä kumpikin kaveruksista pitää silmät auki viehättävien neiti-ihmisten varalta. Ja jos joku omaa tyttöystävää miellyttävämpi ilmaantuu paikalle, pyritään häneen tekemään vaikutus tyhmillä vitseillä, ignooramalla neidin useat torjuvat kommentit, ja lopuksi esittelemällä itsensä olympiatason urheilijaksi. Illan päätteksi ei ole väliä, onko neidillä jo poikaystävä, voihan paria vaihtaa "lennosta". Ei pidä kuitenkaan erehtyä, että paria vaihdetaan vain poikien toimesta, myös Maria ja Moitsa saattavat lähteä Janezin, Andrejin tai muiden herrasmiesten matkaan. Maria ja Moitsa eivät vaan kehuskele uusilla valloituksillaan kuten pojat, sillä Slovenia on pieni maa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja juorut leviävät nopeasti. Paras tapa juorujen leviämiseen on kirkko (katolinen), jossa käydään joka sunnuntai koko perheen voimin. Näennäisesti slovenialainen kulttuuri on siis hyvin konservatiivinen, mutta käytännössä melko sekulaarinen ja liberaali. 

Primož, Uroš, Maria ja Moitsa ovat optimistisia tulevaisuudensa suhteen, mutta harkitsevat vakavasti ulkomaille töihin menoa. Työpaikkoja ei ole tarjolla riittävästi nuorille lupauksille, ja vaikka työpaikan saisikin ei palkka päätä huimaa (Slovenian keskipalkka on 1500 euroa bruttona, ja 990 euroa nettona kuussa). Slovenian valtiontalous on kuralla, eivätkä nuoret usko nykypoliitikkoihin, jotka kylpevät korruptiosotkuissa ja samalla juovat shampanjaa eliittipiireissänsä. Muutto naapurivaltioihin Saksaan ja Itävaltaan, tai jopa kauemmaksi ei siis ole kovin utopistinen ajatus. Mutta on myös tyytyväisiä nuoria, jotka soittavat iloisesti hanuria, ja laulavat folklauluja. On heillä syytäkin olla iloisia, sillä tämän tyyppinen musiikki on niin suosittua  Sloveniassa, että sille on omistettu kokonaan oma TV-kanava. Primožin sijasta taidan siis jäädä odottamaan tulevaa hanuristi-miestäni. ;) 

SLOVENIASTA,

Gritten

Välititili(tys)päätös

Nyt on harjoittelusta kulunut kolmannes, ja on aika lyhyelle arvioinnille. 

Tähän asti olen ollut tyytyväinen täällä olooni, mutta viime viikolla taisin kokea kulttuurishokki-käyrän kohdat kolme ja neljä. En oikeastaan ole vielä kyllästynyt tähän kulttuuriin tai maahan, mutta tuntui vaan erityisen hyvältä hengailla suomalaisten kanssa, skypetellä Suomeen, ja kuunnella YleX:ää netin kautta (nyt kun opin miten se toimii). Kaiken lisäksi toissa viikon alussa suurlähetystö vastaanotti aivan mahtavan lahjakkaat laulajat Rajaton-yhteyeestä. Valitettavasti itse en päässyt katsomaan heidän konserttiaan, sillä se oli loppuunmyyty(!). Saimme onneksi kuitenkin residenssissä pidetyllä vastaanotolla yksityisesityksen, kun "rajattomat" esittivät meille kaikkien tunteman "Jänöjussin mäenlasku" lastenlaulun. Ei voinut muuta kuin hymyillä, ja olla ylpeä suomalaisesta laulutaidosta.

Saman päivän aikana pääsin myös työn puolesta katsomaan muotinäytöstä Ljubljanan muotiviikoille, joka olikin ensimmäinen kerta tuollaisessa tapahtumassa. Variaatio työtehtävissä oli kivaa, mutta ehkä kaiken ei olisi tarvinnut tapahtua saman työpäivän aikana. Yli 12 tuntia töissä sai aikaan pienoisen väsymystilan, ja vaativat työtehtävät seuraavina päivinä eivät helpottaneet olotilaa. Pientä painetta lisää myös se, että kuukauden työskentelyn jälkeen tuntuu, että pitäisi jo tietää jotain, mutta samaan aikaan uutta tietoa tulee koko ajan lisää. Kuherruskuukausi on siis töissäkin ohi, joka sekin sai tuon yllämainitun käyrän laskuun.

Mutta ei hätää, kohdan neljä jälkeen tulee kohta viisi: selviytyminen! :) Kohta huvitti hieman, sillä en koe olevani syvässä kriisissä, josta täytyisi selviytyä, mutta toisaalta se oli hauska ottaa motoksi. Ja se kuulkaa auttoi, vaikka suuremman vaikutuksen ehkä teki kuvassa näkyvät tuliaiset, ja niiden tuoja Maria. Pari vapaa päivää viikon alussa leikinkin turistia Marian kanssa, ja tauko tuli kyllä juuri oikeaan aikaan. Rauhalliset aamuheräämiset, kiertely Ljubljanan vanhassa kaupungissa, hunjanmaistelu hunajakaupassa, viinien maistelusta seurannut pieni hiprakka ennen lounasta, mahtavat salsa-bileet, ja lukuisat museovierailut muistuttivat, että elämä täällä on aika ihanaa!

Finnish treats brought by Maria

Turists

Sunshine in Ljubljana

SLOVENIASTA,

Gritten

Haitaribussi

Muistatteko vielä haitaribussit? Ne, joiden keskiosassa on se pyörivä osio, joissa oli kiva lapsena leikkiä karusellia. Niitä ei taida Suomessa enää olla kovin montaa, mutta täällä Ljubljanassa satuin sellaisen eräänä päivänä kohtaamaan. Mutta se bussi ei ollut vain bussi. Se oli bussi, joka ravisti minut hereille arjesta johon olin jo ehtinyt tuudittautua kuukauden täällä oloni aikana. Olin jo ehtinyt löytää lempirahkamerkkini, kivan lounaspaikan, ja oppinut käyttämään niitä kolmea muutakin bussilinjaa. Oikeastaan arki alkoi tuntumaan melkein samanlaiselta kuin Suomessa viettämäni, paitsi että täällä tapahtui kaikkea kivaa melkein joka päivä. Silloin kuitenkin tuli haitaribussi, jonka kautta ymmärsin miksi suurlähettiläs kutsuu Ljubljanaa retrokaupungiksi.

Taking the retro bus.

Ensinnäkin opin, että haitaribussin keskiosa ei enää aikusena olekaan enää niin kiva, vaan  bussissa on paljon järkevämpi istua. Keskiosan pyöriessä nimittäin lentää päin kovia kaiteita, ja saa jalkoihin ja kylkiin mustelmia. Tosin puiset penkit eivät nekään kovin mukavia olleet. Onneksi sillä kerralla kyyti oli sentään ilmainen, sillä ystävällinen bussikuski päästi sisälle lataamattomasta bussikortista huolimatta. Riemua ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä iltapäivästä lähdin hakemaan kuukausittaista bussikorttia. Niin oli päättänyt ilmeisesti tehdä myös kaikki  65 000 Ljubljanan yliopiston opiskelijaa, sillä jono oli aivan mieletön. Se kuka sanoikaan, että suomalaiset rakastavat jonottamista, ei ole nähnyt slovenialaisia jonoja! Minulla sentään kävi parempi tuuri  kuin täällä vaihdossa olevalla suomalaisella sairaanhoitajaopiskelijalla, joka joutui jonottamaan omaa bussikorttiaan neljä tuntia! Minun jonossani kävi setä tarkistamassa kaikkien todistukset ja tarvittavat dokumentit, ja päästi minut jonon ohi, sillä totesi etten saa opiskelija-alennusta kuukausikortista. Jouduin maksamaan puolet enemmän kortistani kuin opiskelijat, mutta toisaalta vältyin sillä parin tunnin jonottamiselta.

On haitaribussi tuonut mukanansa myös mukavia sattumia. Tällä viikolla treeneistä tullessani kävin ensimmäiseni keskusteluni sloveniaksi erään vanhan papan kanssa. Vaikka oikeastaan pappa puhui, ja minä hymyilin ja nyökyttelin. Kun emme päässeet enää yhteisymmärrykseen siitä, mikä oli slovenian entinen valuutta ennen euroa, eräs pysäkillä ollut nainen astui mukaan kuvioon, ja kertoi kyseessä olevan Slovenian tollari. Siinä vaiheessa bussini saapui, ja astuimme naisen kanssa sinne molemmat. Lopulta kävi ilmi, että nainen on toimittajana Slovenian tietotoimistossa, ja kirjoittaa juuri ne sisäpolitiikan englannin kieliset uutiset, joita luen joka päivä! Mukava yhteensattuma, jota en voisi kuvitella Suomessa tapahtuvaksi, sillä bussipysäkillä ei kukaan vahingossakaam ala juttelemaan.Toisaalta Suomessa en ole joutunut jonottamaan bussikorttia kahta tuntia, joten on Suomessa niitä hyviäkin puolia.

Haitaribussissa opin myös sen, että "ai jaa" on sloveniaa, ja tarkoittaa samaa kuin suomeksi. Toimii myös samalla lailla kysymyksenä "ai jaa?". Bussissa vo siis oppia kaikenlaista, mutta joskus on vaan helpompi ottaa taksi. Taksikyyti on täällä todella halpaa, joten siihen tulee sorruttua luvattoman usein. Taksi pitää muistaa kuitenkin aina soittaa paikalle tai muuten lasku voi olla triplasti isompi. Kotoani keskustaan maksan taksista noin kolme euroa, eli noin euro kilometriltä. Olen koittanut rajoittaa taksin käyttöä vain niihin kertoihin kun tulen illalla myöhään kotiin, mutta tänäänkin sorruin taksiin, sillä aamulla tuli "kiire" puolustusministeriöön. Jatkossa aion kuitenkin hyödyntä kuukausikorttiani, ja ajella vähän lisää haitaribusseilla.

SLOVENIASTA,
Gritten

Bonusextrana lisää sloveniaksi opittuja strategisesti hyödyllisiä sanoja:
fant = poika/ poikaystävä, ja tyttöystävä, joka lausutaan jotenkin "puntse" (ensi kerraksi otan selvää miten kirjoitetaan). Nyt lähden ottamaan selvää miksi slovenialaisiin miehiin ei kannata sekaantua. ;) Adijo!

Pure Burek!

Kun olin ala-asteella, oli koulumme vieressä lähikauppa. Sinne oli kiva juosta välitunnilla ostamaan karkkia, vaikka se oli kiellettyä. Vaikka en  kovin monesti sinne välituntivalvojien pelossa uskaltanut mennä, tuli sinne kavereiden kanssa eräänkin kerran taas livahdettua. Yllätykseksemme kaupan ikkunat olivat kuitenkin peitetty tummilla muoveilla, ja ovella haisi oudolta. Sisään kurkatessa paikka oli hämärä, emmekä uskaltaneet mennä eteistä pidemmälle. Emme silloin ymmärtäneet, että mitä kaupalle oli tapahtunut, tai miksi paikan nimi oli Iltatähti. Myöhemmin selvisi, että paikka oli muutettu paikalliseksi kapakaksi. Lopulta siellä tuli julhlittua ylioppilaaksi pääsyäkin, mutta pettymys oman lähikaupan häviämisestä oli silti suuri.

Kerron tämän siksi, että kaupan nimi oli Spar. Kyseinen ketju on jo nyt hävinnyt Suomesta, mutta toimii menestyksekkäästi esimerkiksi Belgiassa, mutta myös täällä Sloveniassa. Nyt tiedätte, mikä minulle tulee mieleen kun käyn täällä kaupassa. Kyllä, se lähikapakka. Onnekseni täällä on myös muita ketjuja Sparin ohella, ja nykyinen lähikauppani on Mercator. Siellä ystävälliset kaupantädit antavat mukaan Ice Age -lasikuulia, joilla suunnittelen voittavani muut kadun lapset kuulapeleissä (oikeasti vien ne suurlähetystön  autonkuljettajalle, jolla on kaksi pikkupoikaa).

Kaupassa käynti on kuitenkin tylsää, kun sieltä ei löydä mitään, ja on paljon kivempi syödä ulkona. Täällä opiskelijat saavat ruoka-alennuksen ihan tavallisistakin ravintoloista, vaikkakin vain murto-osasta niistä. Se on kuitenkin enemmän kuin  yliopistoruokalat Suomessa, joten ulkona syöminen on melko yleistä opiskelijoiden keskuudessa. Minun suosikkini on kotini läheisyydessä sijaitseva pikaruokala, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Vaikka en olekaan pikaruuan ystävä, ovat täällä myytävät kebabit aivan mahtavia. Lisäksi niissä on paljon salaattia, joten sehän on melkein terveysruokaa! Paikallinen (alkuperältään kai ottomaaneilta Balkaneille levinnyt) Burek ei ole yhtä terveellistä, vaikka taivaallisen hyvää onkin. Burek on käytännössä kerroksittain kasattua rasvaista filotaikinaa, joiden välissä on oman valinnan mukaan joko juustoa tai lihaa. Suosittu versio on myös pizza-burek, jolloin kerrosten välissä on erilaisa pizzatäytteitä, kuten tomaattimurskaa, kinkkua, ja herkkusieniä. Pizzoja en ole vielä maistanut, mutta muita paikallisia erikoisuuksia kyllä.

Kävin eräänä kauniina lauantaina Ljubljanan kauppahallissa, ja sen ympärillä sijaitsevalla kauppatorilla. Kuhina torilla oli kova, osittain varmasti turistien takia, mutta myös sinne aikaa viettämään tulleiden slovenialaisten perheiden vuoksi. Tunnelmassa oli jotain tosi "aitoa ja alkuperäistä". Kuten kuvista näkyy, hapankaali myytiin suoraan puutynnyreistä, ja tarjolla oli kaikenlaisia hedelmiä ja vihanneksia. Noin lähelle tuotantoketjun alkua pääsee harvoin, joten mikäpä siinä ei olisi aitoa. Hedelmien ja hapankaalin sijaan päädyin maistelemaan torilla myytäviä muita herkkuja.

Coat cheese pizza pie

Ensimmäinen erikoisuuteni oli tämä pizzan näköinen piirakka, joka tehtiin torilla ja myös  paistettiin siellä isossa uunissa. Piirakan pohja oli tehty tummista jauhoista, ja epäilen, että seassa oli jopa ruisjauhoa. Päälle pantiin kermaviiliä, ja vuohenjuustoa. Muita päällisvaihtoehtoja olivat hedelmät tai kinkku/pekoni. En tiedä mikä tämän herkullisen piiraan nimi on, mutta tiedänpä mistä sitä saa.

Jälkiruuan hain kauppahallista, mutta söin sen vasta kiivettyäni Ljubljanan keskustassa sijaitsevaan linnoitukseen. Kuten kuvasta näkyy, tämä Prekmurska gibanica oli jo aika muussina, kun sinne saavuin, mutta herkullista oli silti. Tässä perinteisessä kakussa on kerrokisttain taikinaa, rahkaa/ricotta-juustoa, ja omenahilloa, sekä lisäksi minun makuuni liian paljon unikonsiemeniä.



Famous Radler beer

A dish, that I have no clue about. Apparently chicken. :)

  

Tällä lautasella on annos, jonka nimestä tai sisällöstä minulla ei ole mitään käsitystä. Ilmeisesti kyseessä oli jonkin näköinen kanakastike. Sitä oli jaossa kaupunginosani kulttuuritalon avajaisissa, joihin ohikulkumatkallani satuin piipahtamaan. Oudosta ulkonäöstä huolimatta kastike oli hyvää, ja tunnelma kulttuuritalon parkkipaikalla vielä parempi. Koko naapuruskunta oli perheineen tullut juhlimaan avajaisia, ja sillä hetkellä olin ylpeä asuinalueestani Mostesta.  

Olen myös ehtinyt jo testaamaan paikallisen sushiravintolan, joka ei kuitenkaan jättänyt lähtemätöntä vaikutusta. Annokset olivat pieniä hintaansa nähden, eivätkä edes aidot japanilaiskokit tai tuore (oikeastaan melkein elävän näköinen) mustekala pelastaneet kokemusta. Kivoimman kulinaarisen hetken koin sen sijaan viime lauantaina vasemmassa kuvassa näkyvän kakun ja viinin parissa. Viini on täällä halpaa ja hyvää, sillä useimmiten se on täällä Sloveniassa tuotettua. Kakku oli taas kerran kerroksittain kasattua, mutta tällä kertaa se sisälsi vadelmahilloa siemenien sijasta. Hetken kruunasi maisemat kaupungin ylle ja hieno "linnanpiha", joita yleensä näkee Wienissä (tai ainakin niin voisin kuvitella, kun en siellä vielä ole käynyt).

Vaikka ruokakuvien jakaminen on ilmeisesti nyt hyper-trendikästä, mutta myös hiukan säälittävää, taidan jättää niiden jakamisen tähän postaukseen. Kaiken lisäksi tämä teksti on syntynyt kansainvälisessä pikaruokalaketjussa, sillä se oli läheisin paikka  itsepalvelupesulalle, jossa pyykkini pyörivät.

Maukasta viikonloppua kaikille siis!

SLOVENIASTA,

Gritten

Vuoristopurojen keskellä ja sateenkaaren päässä

Jotkut tarinat ja reissut ovat liian vaikeita kuvailtavaksi vain sanoin. Viikonlopun kunniaksi tässä tuleekin aimo pläjäys kuvia viime sunnuntain reissulta. Tähänkin tarinaan löytyy taustamusiikkia täältä.

Overview of Bled from the caste

Rankan kahden päivän työviikon jälkeen tuntui siltä, että oli karistettava kaupungin pöly jaloista, ja suunnattava "maalle". Onnekseni olen päässyt hyvin mukaan vaihto-opiskelijoiden piireihin tamperelaisen vaihtarin, Roosan kautta, ja suuntasimmekin yhdessä slovenialaistenkin keskuudessa suosittuun Bledin-kaupunkiin.

Bled on järvikaupunki vuorien keskellä, noin puolentoista tunnin bussimatkan päässä Ljubljanasta. Siellä on vuoria, järviä, linna, ja paljon turisteja. Etenkin suomalaiselle järvi ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, ja siksi päätimmekin lähteä patikoimaan Bledin lähistöllä olevalle Vintgarin rotkolle.

Vintgarin rotkon läpi virtaa kaunis vuoristojoki Radovna. Matka taittuikin 1800-luvun lopussa, mutta myöhemmin uudelleen rakennetuilla puisilla silloilla, jotka kulkivat rotkon reunalla ja välillä joen ylittäen. Joen vesi oli täysin kirkasta, aivan kuten olin vuoristojokien veden olevankin. Tunnelma oli taianomainen, ja epäilen, että kaikki kohtaukset Disney-elokuvien taikametsistä on kuvattu täällä. 

Rotko päättyi Slovenian suurimmalle vielä voimissaan olevalle vesiputoukselle, jossa hullujen saksalaisten painostuksen alaisena (vai menikö se toisinpäin) oli pakko yhden hullun  suomalaisenkin pulaahtaa jäätävään  jokeen. Sanon vaan, että edes avanto ei ole mitään tuohon potentiaalisesti hypotermian aiheuttavaan veteen nähden. Mutta, ah, silti niin ihanaa! :)

Takaisin Blediin palasimme Vintgarin
kautta. Itävaltalaisvaikutteet näkyivät vahvana, ja jopa itävaltalainen vaihtarityttö totesi, että "feels like home". Nyt ainakin tiedän miltä pikku-Heidistä ja niistä lapsista The Sound of the Musicissa on täytynyt tuntua. :)

The local inhabitants?

At the countryside.

Ja löysin minä rakkaat lehmänikin. ;)

We found the end of the rainbow!

Bledissä käväisimme vielä vuorella olevan linnan porteilla, mutta itse kiertokäynnin linnassa jätimme seuraavaan kertaan. Matka oli kyllä niin ihana, että sinne mielelläni vien tänne kylään tulevat vieraanikin....Paitsi, että Bledin läheisyydessä oleva Bohinj-järvi on kuulemma vielä ihanampi paikka. Sinnekin on tarkoitus suunnata joku viikonloppu, mutta tänä viikonloppuna aioin rentoutua Slovenian rannikkolla. Siispä adijo!

SLOVENIASTA,

Gritten

Viikko 1/12

Ljubljana overview. 

Autenttisen lukukokemuksen saavuttamiseksi voit avata itsellesi taustamusiikiksi ljubljanalaisen Magnificon hittibiisin "Hir aj kam, hir aj go". Aloittakaamme siis!

Saavuttuani Ljubljaanaan, tuli sellainen olo kuin olisi saapunut kotiin. Olotilaani saattoi vaikuttaa juuri ennen lähtöä Suomessa vietetty ns. koditonviikko, jolloin ihka omat avaimet, ihka omaan huoneeseen tuntuivat erityisen hyvältä. Syynä kotoisaan oloon saattoi olla myös se, että Ljubljana muistutti hyvin paljon Tallinnaa. Ainoa ero Tallinnaan tuntui olevan kaikkialla näkyvästi esillä olevat roskikset, ja kaupunkia ympyröivät vuoret. Toisaalta Ljubljanan leppoisa tunnelma, ja kaupungin halkaiseva joki toi mieleeni entisen kotikaupunkini Tampereen. Kaikkialla risteilevien polkupyöräteiden, ja helppokäyttöisten kaupunkipyörien myötä  Tampere karisi kuitenkin hetkessä mielestäni. Lisäksi Ljubljana on sokkeloisempi, ja vähän isompi kuin Tampere (asukkaita noin 230 000). Varmasti myös ensimmäisten päivien ihanan lämpimät säät vaikuttivat mielialaani positiivisesti.

They are recycling everything...me like!

Ensimmäinen viikko onkin kulunut kaupunkiin tutustuessa, ja kaikesta uudesta nauttien. Odotin, että minulle olisi tullut edes pieni Suomi-ikävä, mutta kaipa elän vielä vaiheen 2. kuherruskuukautta (kts.) Välillä tietysti tuntee olonsa hölmistyneeksi, kun vahingossa tervehtii bussikuskia suomeksi, tai kun ainoa tapa tilata ja ostaa mitään on sormella osoittaminen. Mutta nyt ei haittaa vaikka kaupassa asiointiin menee tunti, tai että osaan kulkea kotiin ja töihin vain yhdellä bussilla, vaikka pääsisi kolmella muullakin. Nyt tuntuu kuin olisi lapsi, joka oppii ja kokee joka päivä uutta, ja sellainen olo on varmasti hyväksi kenelle vaan aikuiselle.

I made it!

Tähän mennessä olen oppinut, että "hvala" on kiitos, ja että Rakler on vähän lonkeron tapaista juomaa, mutta parempaa. Lisäksi opin, että slovenialaiset ovat ystävällisiä ja juttelevaisia, vaikka itsensä mielestä kai yhtä synkkiä kuin suomalaisetkin. Naapurikateus on täälläkin yleistä, eikä Slovenian synkkä taloustilannekaan helpota elämää. Talossani asuva lääketieteenopiskelija kertoi, että yhä useampi slovenialainen nuori haaveilee ulkomailla työskentelystä. Osataan täällä kuitenkin nauttia ja nauraakin. Nuoret hihittelevät pyöräilijöille, jotka käyttävät kypärää (ovat kuulemma aina Itävallasta), ja jo varttuneemmat lepuuttavat sielua kauniissa luonnossa patikoiden. Kaipa minä sitten olen varttuneempi itävaltalainen, sillä ainakin Suomessa käytän kypärää, ja kävinpä viikonloppuna patikoimassakin. Mutta sepä onkin jo oman bloggauksen arvoinen reissu, joten siitä lisää pian!

SLOVENIASTA,
Gritten

Ps. Bongaatko kuvista Barbapapan?

The jorney continues to....

.